31. joulukuuta 2013

Tavoitteet vuodelle 2014

Palataanpa ajassa hiukan taakse päin ja katsotaan mitä tavoitteita luotiin tälle vuodelle ja kuinka hyvin ne pitivät paikkaansa.

Unnan tavoitteethan oli:
  1. Saada näyttelytulos vähintään H laatumaininta (Saavutettu näyttelytulos AVO-EH)
  2. Keräillä SERTejä valionarvoa varten (Saavutettu 1 SERT-A ja 1 SERT-H)
  3. Saada kesän arvokisoihin tuplanollat ja sen myötä startata ensimmäistä kertaa arvokisoissa (Tuplanollat jäi saavuttamatta, mutta arvokisat korkattiin joukkuekisalla)
  4. Ylläpitää lihaskuntoa ja pysyä terveenä (Saavutettu)
  5. Tokon alkeita (Eheei, ai missä välissä oltaisiin keritty?)
Deanin tavoiteet olivat:
  1. Luustokuvat mahdollisimman hyvin tuloksin (Jäi kuvaamatta, alkuvuodesta 2014 kuvataan)
  2. Ensimmäisten agilitykisojen korkkaus (Saavutettu 3.7.2013)
  3. Muutama näyttelykäynti (Saavutettu erikoisnäyttely, ryhmis ja KV)
  4. Tokon alkeita ohjatussa ryhmässä (Omatoimisesti ihan vähän vain)
  5. Ylläpitää lihaskuntoa ja pysyä terveenä (Saavutettu)
Näköjään ihan hyvin ovat pitäneet paikkaansa ja onkin aika miettiä uudet tavoitteet meille.

Unnan tavoitteet vuodelle 2014
  1. Valioitua agilityn saralla, puuttuu yksi SERT-A ja SERT-H. Vaatimaton aloitus tavoitteille!
  2. Korkata mahdollisesti yksilö SM-kisat ja MM-karsinnat
  3. Ylläpitää lihaskuntoa ja pysyä terveenä
  4. Agilityssä kontaktit ja hyppytekniikka kuntoon
Deanin tavoitteet vuodelle 2014
  1. Agilityssä nouseminen ainakin kakkosluokkaan ja toivottaa oisi myös nouseminen kolmosluokkaan. Samalla myös agilityn ykkösruusuke.
  2. Ylläpitää lihaskuntoa ja pysyä terveenä
  3. Luustokuvaukset (lonkat, kyynärät, selkä)
  4. Hyppytekniikan hiontaa
  5. Turha hyppiminen pois en nyt tarkoita agilityhyppyjä ;-)
  6. Muutama näyttely mahdollisesti, jos sopiva tuomari löytyy
Näiden tavoitteiden myötä teille lukijoille toivotamme ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2014!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti