26. syyskuuta 2011

Viikonlopun tapahtumia

Perjantaina käytiin jälleen ohjatuissa treeneissä. Rata oli aika haastava hyppis! Paljon tiukkoja käännöksiä ja lyhyitä estevälejä.. Rata mentiin kokonaisuudessaan kaksi kertaa, ensimmäinen pätkä meni ihan suht hyvin, mitä nyt tarkkanenäinen Unna löysi joltain tippuneita herkkuja maasta.. Toinen rata meni aivan loistavasti, tehtiin täysin "puhdas" rata! Kenttä oli tosi kurainen eli se siitä puhtaasta radasta ;)

Lauantaina oli aikainen herätys.. Meillä oli nimittäin agilitynäytös Urheilupuiston koulun kasiluokkalaisille :-) Unna meni ihan hyvin vieraassa paikassa, ei välittänyt ympärillä olevista ollenkaan! Sitten opastettiin niitä kasiluokkalaisia, kun niillä sai olla omat koirat mukana.. Lopuksi käytiin heittämässä pieni lenkki Iran ja Helin kanssa.

Sunnuntaina meillä oli shelttitapaaminen Mikaelin koirapuistossa. Shelttejä oli noin 10 :-) Unna piti vauhtia yllä sielläkin :-D Vauhti oli joskus niinkin luja, että tassut ei pysyny mukana ja tuloksena kaatuminen mutalätäkköön ja kauluskarvat hyvin mutaiset :-D Toivottavasti tapaaminen onnistuisi pian uusiksi!

Lopuksi kuvia menneistä treeneistä

Kuva Elli P.

Mummosta löytyy vielä vauhtia! Kuva Elli P.

 
Kontaktia, kontaktia. Kuva Elli P.

Kuva Elli P.

20. syyskuuta 2011

Nella 10v!

Tosiaan Nella täytti eilen (19.9) 10 vuotta, miun pieni vanhuuden höperö. :-) Synttärikakkuna oli kermaviilillä höystettyä koiranmakkaraa+ nappuloita, hyvin näytti maistuvan, hih!
Eilen varasin myös Eläinklinikka Kurjelta ajan Nellalle, jossa tutkitaan sen köhimistä. Jos nyt vaikka saataisiin tietää mistä tuo kumma köhiminen johtuu! Aika on siis ens viikon perjantaina (30.9).


Nella ja kakku


Perjantaina 16.9. oltiin ohjatuissa treeneissä Unnan kanssa, jotka meni kyllä aivan mahtavasti! Kaksi kertaa mentiin rata läpi, toisella kerralla tehtiin virheetön rata! Vauhtia riitti jälleen, joka on toisaalta ihan hyvä. Treeneissä huomasin myös kuinka "kontakti-hullu" koira miulla on :-) Putki oli Aa:n alla.. Ja hypyltä mentiin putkeen eikä Aa:lle, ekalla radalla mentiin suoraan kontaktille, mut toisella radalla mentiin ensimmäisellä kerralla putkeen, hyvä Unna! :-) Keppien aloitukset meni myös nappiin. Seuraavat treenit ois huomenna, niitä odotellessa :-)

Lauantai meni mökillä tuttavan syntymäpäivillä. Molemmat koirat oli myös mukana, vieralevana tähtenä oli Amy-sekarotuinen pentu (5kk). Unna sai siitä kivan leikkikaverin, joten aika ei käynyt pitkäksi. Nella taas ei tykännyt pennusta yhtään, joten irvisteli sille jatkuvasti, heh. Sunnuntaina tultiin kotiin ja kyllä molempia nukutti mukavasti reissun päätteeksi!

Lopuksi kuva tytöistä yhdeltä bussimatkalta;




13. syyskuuta 2011

Treenipäivityksiä

Viime viikolla käytiin kolme kertaa kentällä harjoittelemassa. Maanantaina mukana oli myös Anna & Enni+Fanni, Liina & Peppi ja Elli & Milka plus Unna ja Nella. Tehtiin kokonainen ykkösluokan rata, joka meni ihan hyvin mitä nyt minä en osannut ohjata :-) Unna on hirmuisen tarkka miun ohjauksesta!

Keskiviikkona oltiin Annan kanssa kahden treenaamassa ja silloin otettiin pientä tekniikkapätkää :-) Unna kääntyy kyllä loistavasti, kaarrokset ovat pieniä! Mutta ainahan näissäkin voi parantaa :-)

Perjantaina oli sitten ohjatut treenit.. Siellä tehtiin kaksi rataa, joista toinen oli ihan agilityradan mittainen ja toinen hiukan lyhyempi. Ekassa radassa oli vaikea keppikulma, josta suoriuduttiin hyvin! Unna ei siedä vielä takanaleikkauksia, joten ne ovat seuraavana harjoituslistalla.

Eilen käytiin treenaamassa jälleen Annan kanssa + vanhukset Fanni ja Nella. Eilen harjoiteltiin irtoamista eteenpäin ja putkille. Yllätyin että Unna on sisäistänyt eteen-käskyn noinkin hyvin vaikkakin en ole sitä paljoa kerinnyt käyttämään :-) Palkkaukset tulivat tällä kertaa purkista. Kepeissä oli ohjurit eikä Unna oikeen ymmärtänyt niitä... Haluaisin kokeilla Unnan kanssa verkkoja mutta eipä ole mahdollisuutta ainakaan vielä...hmh.

Kuvia menneistä treeneistä tulee myöhemmin!