25. syyskuuta 2013

Treenejä

Käydään me välillä myös treenailemassa ja pitkästä aikaa myös niistäkin on videomateriaalia! Tiistaina 17.9.2013 käytiin Deanin kanssa muistuttelemassa puomia ja hyppytekniikkaa. Puomi onnistui todella hienosti! Pysähtyi kovastakin vauhdista, sain heittää palloa eteenpäin ja Dean pysyi kontaktilla. Tekisipä kisoissakin joskus noin.. Sitten otettiin hyppytekniikkaa perussarjalla. Ensin neljällä hypyllä, mutta loikki aina viimeisenä välin yli, joten otin yhden hypyn pois. Sitten onnistui hienosti! Lisäsin vähän myös omaan liikettä ja kesti todella kivasti. Sitten harjoiteltiin treenien välissä paikallaoloa ja rauhoittumista. Kehittelin uuden käskyn, jolla toivoin mukaan jatkossa Dean rauhoittuu ylikierroksista. Käskynä on "käy", jolloin Dean käy makaamaan ja on paikallaan niin kauan kun vapautan sen. Tällä hetkellä se on auttanut.

Mutta keskiviikkona olikin sitten ohjatut treenit molempien kanssa. Kouluttajaksi oli saapunut Heidi Neuvonen, joka oli väsännyt juostavan radan. Ensin radalle pääsi Unna. Radan alku meni hienosti ja Aata ennen tehty viskileikkaus toimi todella hienosti! Emme olleet treenanneet sitä pitkiin aikoihin. Kepit Unna haki joka kerta oikein! Toisen radan Aa oli todella hieno! Wau. Ylipäätänsä nämä treenit olivat todella onnistuneet :-) Alla vielä video:

 

Sitten tehtiin samoja pätkiä Deanin kanssa, mutta ekasta radasta ei tullut valitettavasti videota. Ekasta radasta hiukan.. Onnistuminen numero yksi Dean pysyi lähdössä! Haki kepit oikein toisella kerralla. Sinkosi ekalla kerralla keinusta ohi, mutta sitten kontakti oli loistava! Ylipäätänsä kaikki kontaktit olivat loistavia, eikä roiskassut yhtäkään kertaan niitä! Toisella radalla oli hiukan lähdössä pysymisessä ongelmia, mutta luvan kanssa kuitenkin lähdettiin. Kepit haki melkein oikein, mutta toisella kerralla taas nappiin. Muurin takaakiertoon lähti hienosti, mutta tarvitsi "järeemmän" käskytyksen hypätäkseen sen. Putkijarruja ollaan harjoiteltu, mutta näissä treeneissä ei kyllä sitä osattu. Kääntyminen oli todella hankalaa! Loppujen lopuksi onnistuttiin ja jatkoimme radan loppuun ilman moitteita! Tässä videomme:


 

Lopuksi voisin julkaista muutaman kuvan menneistä treeneistä. Kuvat Liina P.

Tässä on Unnan käsitys jalkojen väliin istumisesta!




Lentävä shetlantilainen

"Kato nyt osaan tän homman" t. Dean
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti