7. syyskuuta 2012

Unna fyssarin käsittelyssä 5.9.2012

Eli siis päätin ottaa niskasta itseäni kiinni ja varata ajan Unnalle fysioterapautille. Mietin jo pitkään, että pitäis Unnalle varata aika, mutta se jäi aina ajatustasolle. Noh, soitin Anna Palviaiselle maanantaina ja sainkin jo ajan keskiviikolle :-) Siis Unnassa ei ollut mitään hälyyttävää "vikaa", mutta hyvähän se on tarkastuttaa kun ollaan kuitenkin jo vuosi harrastettu agia aktiivisesti.

Fyssari oli ensinnäkin todella mukava ja tuntui osaavansa asiansa :-) Ensin keskusteltiin yleisesti Unnasta ja sitten vasta Anna alkoi käsittelemään koiruutta. Unnahan oli heti pusuttelemassa fyssaria ja oli muutenkin tosi hyvää kaveria hänen kanssa heti alusta lähtien. Ensin käsittelyssä oli Unnan vasenpuoli, joka osoittautui jumissa oleeksi toisin kuin oikea puoli. Fyssari joutui käyttämään muutamaan kertaa laser- hoitoa Unnan selkään. Tässä olisi hiukan fyssarin sanoja Unnasta:

"Niskan liikkeet normaalit. Kierrot hyvät. Seisoo symmetrisesti kaikilla jaloilla. Keskivartalon lihaksissa ei heikkouksia. Palpoiden seistessä kireyksiä th- ja lannerangassa. Ei mielellään ojenna kumpaakaan polvea ja kinnertä eteen viedessä, taaksepäin onnistuu kyllä. Vasenvoittoisesti scaleniuksissa kireyttä, samoin lat. dorsi ja th 14-18 alueella lihaskireyksiä rangan kiinnityskohdissa, joihin Unna reagoi. Lanne alueella jonkin verran kireyksiä. Iho myös kireähkö kauttaaltaan. Akillesjännettä ei halua/anna venyttää seisten tai maaten, ei palpoiden kuitenkaan tunnu kireältä. L.sin triceps hieman kireähkö myös. Etujalkojen pro- ja retraktio normaalit, samoin adduktio ja abduktio." Ja suomennettuna: "Löydöksenä lähinnä lihaskireyksiä selän, kaulan, kainalon ja rintalihasten alueella."

 Kerroin, että Unna on jokseenkin remmiräyhääjä, niin fyssari kommentoi "Miten tämmöinen prinsessa voi olla remmiräyhääjä" :-D Ja fyssari ihmetteli Unnan rauhallisuutta hoidon aikana vaikkakin oli ensimmäinen kerta :-) Loppuun vielä muutama kuva hoidon aikana:



Nauttiiko edes? 


Hoito-ohjeiksi saatiin "Suosittelen Y-valjaiden käyttöä, jotta veto ei kohdistu kaulaan ja niskaan. Niskan venyttelyt ennen ja treenien/kisojen jälkeen: koira seisoo tasaisesti kaikilla jaloillaan, namia viedään oikeaan kylkeen ja sitten vasempaan, myös ylös ja rintaa kohden. Hierojalla voisi käydä 1-2 viikon päästä kisoista katsomassa, miltä lihakset vaikuttavat ja sitten hieroja voi suositella käyntitiheyttä, ylläpitona kerran kuussa tai tarpeen mukaan." Näillä ohjeilla mennään huomisiin piirimestaruuskisoihin! :-)

Maanantaina kävin ostamassa hienot nimilaatat molemmille koiruuksille ja ne olisi tässä: 



2 kommenttia:

  1. IHANAT nimilaatat! Hei, jee, Luna ei oo tän maailman ainoo remmirähjä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo eii oo ainut räyhääjä :-D Täältä niitä löytyy kaks!

      Poista