1. huhtikuuta 2013

Päivittelyä

Tiistaina 19.3.2013 käytiin ohjatuissa treeneissä Unnan kanssa. Ja ne ei kyllä mennyt ihan putkeen... Treenien pääpaino oli kepeissä, jotka meiltä on yleisesti ottaen onnistunut moitteettomasti, mutta ei tällä kertaa. Saatiin loppujen lopuksi nekin onnistumaan ihansuht hyvin. Alla räpellyksemme:


Keskiviikkona 20.3.2013 käytiin hallilla tekemässä MINItreenit molempien koirien kanssa. Unnan kanssa harjoittelimme leijeröintiä hypyillä ja keppejä jotka oli sijoitettu seinään kohden. Leijeröinti toimi hienosti ja kepitkin menivät hyvin lukuunottamatta kahden viimeisen keppivälin hidastelua. Deanin kanssa treenailtiin samaa leijeröintiä ja se onnistui hienosti! Otettiin myös muutama toisto keppejä suorassa linjassa hyppyyn nähden. Ensin oli 2 ohjuria, mutta poistin alusta yhden eli siis ohjureita kepeillä vain YKSI! :-) Ihan loppuun otettiin muutama onnistunut toisto puomin kontaktia.

Unna:


Dean:


Torstaina 21.3.2013 omistaja oli kouluttamassa viime kesän alkeisryhmää. Wau mitä koirakoita! Dean pääsi treenien lopuksi tekemään muutaman toiston keppejä (yhden ohjurin kera) ja muutaman puomin alastulon. Wautsi mikä junnu!

Lauantaina 23.3.2013 suunnattiin Liinan kanssa hallille. Tällä kertaa otettiin tytöille yksinkertaista suoraa rataa ja Deanille siinä oli haastetta. Rata oli muokattu jostakin möllikisojen radasta. Unnalle rata ei tuottanut suurempia ongelmia hiukan ohjaajan piti varmistaa pussiin menoa, kun oli hiukan vaikeassa kulmassa. Sitten otettiin Unnan kanssa keppejen aloituksia ja ne toimivat tällä kertaa hirmu hienosti!!
Deanin kanssa mölliradalla oli hiukan ongelmia käännöksissä, mutta kun ohjaaja muisti tarpeeksi ajoissa kertoa, että nyt käännytään niin sehän käänty vallan hienosti! Irtosi hienosti muurille ja sen jälkeiselle hypylle :-) Keppejä otettiin muutama toisto ja kokeiltiin myös ilman ohjureita suorassa linjassa ja WAU!! Sitten kokeiltiin miten Dean hakee umpikulman-- ja sinnehän se sujahti, ilman alussa olevaa ohjuria! :-) Treenien lopuksi otettiin jälleen puomin alastuloa ja raukkaparka säikähti kontaktilla ollessaan hallin katolta alas valuvaa lunta... Koira meni täysin lukkoon.. Käytiin kävelemässä hiukan hallin ulkopuolella ja sen jälkeen otettiin vielä yksi hyvä ja onnistunut toisto alastulolta.

Unna:


Dean:



Sunnuntaina 24.3.2013 käytiin ottamassa Deanin kanssa puomi uudestaan ja nyt ei näkynyt enään pelkotilaa alastulolla :-)

Tiistaina 26.3.2013 oli Unnan ohjattujen treenien vuoro. Nämä treenit olivat kyllä oikein hyvänmielen treenit! Wautsi! Meistä molemmista löytyi vauhtia ja Unnalta löytyi myös korvat ja maltti :-) Ihan treenien alkuun Dean teki kepit muutaman kerran onnistuneesti ja lähti samantein Allun kyydillä kotia eli Deanin kohdalla ihan  miniminimini treenit :-)


Keskiviikkona 27.3.2013 Dean pääsi sitten ihan ohjattuihin treeneihin, jossa harjoittelimme jenkkikäännöstä ja saksalaista :-) Molemmat toimivat hienosti! Huomatkaa videolla kepit ILMAN verkkoja ;-)


Perjantaina 29.3.2013 ei suunnattukaan hallille vaan Graanin pihalle järjestettyyn match show:hun! Ensimmäisenä vuorossa oli Dean. Junnu ravasi ja seisoi hienosti, MUTTA kun tuomari tuli pöydällä katsomaan hampaita niin Dean päättikin, että niitähän ei katsota! Koiruus nousi kaksintassuin tuomaria vasten.. Toivottavasti ei tee tuota erkkarissa!! Parikilpailusta näin ollen sininen nauha. Nauhakehässä tulikin aika äkkiä lämmintä kättä.. Sitten oli Unnan vuoro.. Unna ravasi, seisoi kuin patsas ja antoi tuomarin katsoa hampaat ilman luimistelua ja näin parikilpailusta Unnalle punainen nauha. Nauhakehässä Unnakin sai vain lämmintä kättä.. Päivän päätteeksi mentiin vielä Liinan luokse, jossa koiruudet saivat juosta yllinkyllin.
Lauantai-iltana käytiin moikkaamassa Liinaa ja koiruuksia, silloinkin juoksentelivat ja nahistelivat :-)

Sunnuntaiaamuna suuntasimme hallille Iran koulutukseen, josta jäi taas päähän hirmuisesti uutta! Kerron tarkemmin koulutuksesta, kun saan videot käsiini :-)
Heti koulutuksen jälkeen kiirehdimme junaan kohti Helsinkiä (Omistajalla on kokonainen viikko kevätLOMAA!!). Junamatka meni oikein hyvin.. Unna veti sikeitä kylkiasennossa keskellä käytävää ja Dean taas penkin alla makoillen :-) Junnu ei ollut edes niin paniikissa kuin yleensä! Pääsimme Pasilaan, josta lähdimme rullaportaita pitkin ylös.. Matkatavaroita oli ihan hirmuisesti, molemmat koirat syliin ja menoksi. Puolessa välissä portaita Unnasta ote lipsui ja laskin sen siihen portaille eteeni, mutta Unnahan ei uskaltanut liikkua niissä, jolloin hää onnistui saamaan takatassujen kynnet rullaportaiden väliin.. AUTS! Käveltiin muutama askel ja huomasin, että nyt sattui johonkin kun verta jäi lattiaan. Unnan vasemman takatassun kynsi lyhentyi yli puolella ja oikean takatassun kynsi halkesi.. Verta tuli molemmista kiitettävästi, mutta sain onneksi ne tyrehdytettyä siellä asemalla. (Yllättävän nopeasti). Sitten suosiolla mentiin hissillä alas seuraavalle laiturille ja hypättiin junaan jolla päästiin äitin luokse. Sisällä huuhtelin molemmat tassut ja eikä ne vuotanut enään ollenkaan. Ja Unnahan käveli asemalta äitin luokse eli ei onnu tassujaan. Tänään käytiin lenkillä molempien koirien kanssa eikä Unna aristellut tassujaan ollenkaan, mutta otetaan tämä viikko nyt ihan rauhassa ilman juoksenteluita. Toiveena olisi kuitenkin käydä aksaamassa Jennan koulutuksessa sunnuntaina, mutta katsellaan miten tassut jakselee hiljaiselon jälkeen :-)

Vasemman takatassun kynsi
Oikean takatassun kynsi

Tänäiltana olisi tarkoitus suunnata vielä Etelä-Suomen sheltit ry:n järjestämään näyttelykoulutukseen Deanin kanssa! Eritoten harjoittelemaan hampaita tarkistusta! :-)

2 kommenttia:

  1. Hiton hienosti se Timppa kyllä vaan nuo kepit menee... mutta se onkin sheltti ja miulla on paksupäinen parson ;D

    VastaaPoista
  2. Tuo otus on kyllä oppinut hirmu nopeesti nuo!! :) ollaan tehty läpimurto noissa!

    VastaaPoista