12. huhtikuuta 2013

Loma tuli ja meni!

Nyt on lomat pidetty ja palailtu takaisin arkeen.. Lomaviikko tuli vietettyä tosiaan Helsingissä molempien koirien kera. Unnan kynnet ovat parempaan päin, mutta lyhyempi kynsi "aukesi" hetkeksi toissapäivänä pitkästä aikaa jäällä juostessa.. Unna ei ole aristellut tassujaan ollenkaan kokoaikana..

Maanantaina 1.4.2013 käytiin Etelä-Suomen sheltit ry:n järjestämässä näyttelykoulutuksessa, jonne oli saapunut kymmenkunta shelttiä :-) Liikkeessä Dean oli hienosti, vaikkakin samassa jonossa meni juoksusia narttuja! Pöydällä ensiksi yritti nojailla minuun ja pakitella pois, mutta hetken päästä seisoi nätisti paikallaan. Ja antoi myös katsoa hampaat ilman mutinoita. Toisella kerralla ei enään yrittänyt nojailla minuun eikä tehnyt mitääm muutakaan sopimatonta :-) Odotellessa seisotin Deaniä pöydällä ja wautsi! Ehkä me selvitään erkkarista ja Tohmajärven näyttelystä kunnialla läpi eikä possuilla paljoa. Sitten lopuksi temppuiltiin häiriössä todella hienosti!

Keskiviikkona 3.4.2013 suuntasimme Deanin kanssa Helsingin keskustaan. Siellä pyöriskeltiin ympäriinsä ja istuskeltiin myös ekaa kertaa ratikan kyydissä (tai siis Dean oli ekaa kertaa..) Deanin mielestäni ratikka ei ollut yhtään pelottava! Nuorukainen toimi todella hienosti keskellä hälinää eikä muuten räyhännyt vastaan tulevia koiriakaan. Mutta linnut pisti hiukan Deaniin liikettä.. Mutta oli meillä ihan oikeaakin asiaa, jonka takia palloiltiin keskustassa, nimittäin käytiin osteopaatti Maaria Kaiperlan käsittelyssä. Mitään suurempia ongelmia ei löytynyt. Lantio oli hiukan vino vasemmalta oikealle, jolloin myös oikea polvi oli hiukan sisäänpäin kiertynyt. Oikea takatassu ja vasen etutassu olivat olleet suuremmassa rasituksessa. Jommalla kummalla puolella (en muista kummalla...) oli huonommat lihakset kuin toisella. "Hoitokertomusta" odotellessa.. Maaria sai koiran rangan "suoristettua" ja epäili että ajoittainen peitsaaminen johtui juurikin tästä.




Ratikkaa odotellessa

Ratikassa

Kaupunkireissun jälkeen väsytti..
Sitten perjantaina 5.4.2013 saimme Deanin kanssa tuurauspaikan Etelä-Suomen sheltit ry:n järjestämästä agilityn alkeisjatkoryhmästä! Treenien vetäjänä toimi Heli Kallioniemi. Dean ei ollut moksiskaan uudesta treeniympäristöstä. Pohjana oli tekonurmi, joka oli yllättävän liukas! Harjoiteltiin tällä kertaa käännöksiä, jotka nyt tuppaavat välillä HIUKAN valumaan. Dean irtosi eteen todella hyvin ja takaakiertoonkin lähti hienosti! (PS. Dean löysi kaltaisensa tyttöystävän, Laran.) Tässä vielä video treeneistä:



AINIIN, meinasi unohtua! Iran koulutus. Unnan kanssa treenailtiin poispäinkäännöstä, itsenäisiä keppejä, takaakiertoon lähetystä. Unna meni kyllä hienosti! Kepeillä, kun muistan ohjata kädellä loppuun saakka niin ei se keppejä kesken jätä. Rata meni kokonaisuudessaan hienosti, ja ohjaajalle tuli kiirus eli toisin sanoen minun pitäisi opetella liikkumaan taloudellisemmin ja luottamaan koiraan.

Unna:


Seuraavana vuorossa oli Dean. Sen kanssa harjoiteltiin pientä radan pätkää, joka saatiin loppujen lopuksi toimimaan hyvin. Sitten kerrattiin puomi ja kepit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti