8. heinäkuuta 2014

SM-kisat 13.-15.6.2014

Pakattiin auto täyteen ja hurautettiin Tampereelle SM-kisoihin. Toista kertaa joukkueessa ja ensimmäistä kertaa yksilöissä, hui. Mutta ensin kuitenkin kisattiin perjantain iltakisojen kaksi rataa. Tuomarina molemmilla radoilla toimi Johanna Wüthrich. Viikonlopun kuvaukset hoiti Liina P.

A-rata oli varsin sujuva meiltä molemmilta. Unna liikkui hyvin ja minä muistin ohjata. Aan kontakti olisi voinut olla parempi, mutta se on nyt mitä on. Radan lopputulokseksi tuli kuitenkin 0, -6,19. Etenemä oli 3,99 m/s ja sijoitus oli 20/124!


B-rata oli myös sujuvaa menoa ja edellistä rataa kovempaa mentiin. Haluttiin vaan äkkiä pois tuolta vesisateesta ;-) Tulos radalta siis 0, -6,63 ja etenemä 4,37 m/s! Sijoitus huima 14/86! Näin ollen myös tuplanollat, kävisköhän nää jo ensi vuoden SM-kisojen nolliksi? ;-)


Illaksi leiriydyttiin meidän pieneen mökkiin neljän ihmisen ja kahden koiran kera. Mökki oli mitä oli, mutta seura mitä parhainta! Ja olihan meillä tytöt melkein rantamaisemat ;-)

Huonosti nukuttu yö takana ja aamulla aikainen lähtö kisapaikalle joukkuekisoihin. Medien tuomarina oli Katarina Virkkala. Lähdettiin meidän joukkueen kolmantena koirakkona (Anne&Jose, Liina&Peppi (poissa), me ja ankkureina Paula&Nova). Odotus oli pitkä, mutta vihdoin tuli meidän vuoro valloittaa kentät! Teimme radalta joukkueemme ainoan nollatuloksen. Olin rataan tyytyväinen, mitä nyt kontaktit voisivat olla edelleen paremmassa kunnossa. Joukkueemme lopullinen tulos oli kuitenkin HYL. Ilta menikin joukkuefinaaleja katsoessa.

  

Ja leirintäalueelle päästyämme käytiin rentoutumassa saunassa. Ja sitten ennen nukkumaan menoa käytiin räpsimässä muutama ihana auringonlasku kuva;



Paremmin nukuttu yö takana, jes! Taas odoteltiin omaa vuoroa hirmuisen kauan.. Mutta kyllä sekin lopulta koitti. Tuomariksi oli valikoitunut Alen Marekovic, Kroatiasta. Rata oli hyvinkin suoraviivainen, mutta silti se toi omat haasteensa mukanaan. Monet hyllyttivät alun suoralla, mutta minäpä kerkesin vallan mainiosti juuri sinne minne pitikin. Kepeiltä tuomari ensin näytti vitosen, mutta lopulta "pyyhki" se pois eli tulos tältäkin radalta 0, -2,31!! Etenemä 4,23 m/s. Sijoitus oli 24/214!! Eli tämähän tarkoitti sitä, että me ollaan niiin FINAALISSA!!


Odottelu jatkukoon.. Medit olivat finaaleista viimeisenä. Finaalirata oli aika kiemurainen, mutta se passas meille kun Unna yleensä pysyy hyvin hanskassa eikä hae ylimääräisiä esteitä :-) Aan kontakti oli parhain viikonlopun suorituksista. Keppejen aloitus meni nappiin, keinu oli nopea. Mutta mitä sitten tapahtuikaan.. RIMA.. Ja sitten en enään "viitsinyt" vaatia kunnolla puomin alastuloa, jolta toinen vitonen eli radan tulos oli 10, -2,53. Aloitetaanko jossittelu? JOS rima ei olisi tippunut, niin olisin vaatinut puomin ja radalta olisi tullut nolla, joka olisi riittänyt kirkkaasti Suomen mestaruuteen.. Nyyh, vähänkö ensin harmitti ja sitten ärsytti.. Mutta tykkään tästä lajista niin paljon, juurikin tuon takia! Yksi pieni virhe, peli voi olla menetetty. Tässä lajissa voi onneksi jatkuvasti kehittyä ja oppia uutta. Ei tämä olisi agilityä ilman pettymyksiä! Lopullinen sijoitus kuitenkin meillä oli näissä Suomen suurimmissa kisoissa ja kovatasoisessa porukassa oli SM9! Huikeeta! Sanoin kavereille ennen reissuun lähtöä, että myö lähetään matkaan ilman tulostavoitteita ja ihan vain "höntsäilemään". Kuinkas kävikään, viikonlopun aikana viisi starttia, joista neljä nollaa ja yksi 10. Unna <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti