23. huhtikuuta 2012

Terveystarkastus ja treenejä

Keskiviikkoinen näyttelykoulutus meni ihan suht hyvin, mitä nyt räntää sato välillä taivaan täydeltä! :-D Unna seisoi nätisti maassa niinkuin pöydälläkin. Pöydällä seisotus vaatii hiukan enemmän aikaa, jotta selkä ei olisi köyryssä. Juoksutus ei onnistunutkaan enään niin hyvin.. Kiire oli kova ja ääntäkin piti käyttää aina välillä eritoten liikkeelle lähdössä. Muut koirat ei häirinneet lainkaan! Eli siis juoksutusta HILJAISUUDESSA pitäisi nyt harjoitella ennen kuin kehtaan tuon otuksen kanssa mennä virallisiin näyttelyihin.
Deanin kanssa olisi tarkoitus mennä tulevana keskiviikkona samaan näyttelykoulutukseen, katotaan mitä siitä tulee, heh.
Torstaina käytiin Deanin kanssa Kurjella toisissa rokotuksissa. Harjoiteltiin odotellessa toisten koirien ohittamista ja pöydällä seisomista. Molemmat onnistui moitteettomasti, hyvä Dean! Sitten oli vuorossa eläinlääkärin tutkimusten aika, kaikin puolin terve, vilkas ja rohkea pentu. Itse piikkikään ei tuntunut missään kun ahneus vei voiton. Termiitille kokoa on kertynyt 27 cm & 2,6 kg. Paino nousee hitaasti, mutta varmasti ;-)

Sitten perjantaina ohjatut treenit oli peruttu, mutta käytiin silti Ellin & Milkan kanssa treenaamassa. Ratana oli Minna Väyrysen 1- luokan agirata. Viime kerralla kun harjoiteltiin kontakteja nopeemmaksi Liinan & Pepin kanssa niin ne näkyi nyt etenkin puomilla, kun en meinannut pysyä enään perässä, heh. Oppi siis mennyt perille! Kepeilläkin löytyy hirmuisesti vauhtia! Eli toisin sanoen treenit menivät hyvin! Alla videopätkä treeneistä:





Osallistuin viime viikolla niihin MAH:in kisoihin, jotka on nyt lauantaina, jäiks! :-D Eka rataantutustuminen alkaa noin klo 8.55.
Ja sunnuntaina on Janne Pukkilan koulutus, sitä odotellessa!
Lopuksi vielä kuvia viime viikonlopun Kampin reissusta:



Lällää miullapas onkin hieno lelu!

15 vko, Kampin pihalla

Junassa matkalla kaupunkiin

"Keravalta tulleita"


Rautatieaseman pihasta

Toimistokoiran päiväuni asento.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti