15. huhtikuuta 2013

Jenna Caloanderin valmennus

Loman kruunasi Jenna Caloanderin valmennus sunnuntaina 7.4.2013 Vantaan Ojangossa! :-) Olimme varanneet aikaa pari tuntia ja mielestäni aikaa olisi voinut olla hiukan enemmän, mutta hyviä neuvoja kerettiin samaan tuon parinkin tunnin aikana!

Ihan ensimmäiseksi rakensimme radan, joka sisälsi PALJON hyppyjä yhdessä rykelmässä :-D Rata oli mielestäni haastava, mutta suoritettavissa! Ensimmäisenä koiristani pääsi radalle nuorukainen eli pikku Dean.
Kertasimme takaakiertoon lähtemistä, jossa ei ollut ongelmia. Sitten luukutettiin ensin hyppysuoraa jonka jälkeen tehtiin tiukka vastakäännös. Ohjaaja ei osannut... Oliko yllätys? :-D Muutamien toistojen jälkeen sain koiran kääntymään toiselle hypylle eikä se mennyt sinne putkeen!! JEEE! Dean kulma linjaa itsensä hienosti seuraavalle esteelle, mutta katsotaan miten pitkää tätä jatkuu (toivottavasti jatkuu!). Sitten kun saatiin vastakäännös onnistumaan, niin jatkettiin eteenpäin. Seuraavaksi kerrattiin pakkovalssia, sekin meni vallan mainiosti. Olen kyllä niiiin tyytyväinen meidän koulutukseen, näillä jatketaan eteenpäin!

Dean:


Sitten olikin kohta Unnan vuoro mennä radalle! Myös Unnan kanssa tuli samat ongelmakohdat esille kuin Deanin kanssa.. Eli ensimmäiseksi vastakäännös. KUNNON merkkaus, katse koiraan ja 6. hypylle pieni vekki. Saatiin se toimimaan hienosti ja seuraava ongelma olikin pakkovalssilla. MUISTA pysyä paikallaan siihen saakka kun koira on lukinnut esteen.. Unna ei arastellut puomia ollenkaan vaikkakin antoikin vähän ääntä!! Saatiin loppujen lopuksi koko rata läpi ilman suurempia ongelmia.

Tehtiin myös havainto koirissani: Dean ei anna anteeksi ohjausvirheitäni, mutta Unna antaa niitä joskus anteeksi. Molemmat koirat pysähtyy kun seinään jos oma liikkeeni pysähtyy.. Minun pienet sähäkät shetlantilaiset! <3

Unna:


Ohjaajan muistilista: KUNNON merkkaus esteillä, katse koiraan, kommunikoi koiran kanssa kokoajan radalla, älä liiku pakkovalssissa ennen kun koira on lukinnut esteen kunnolla, koiran puoleinen jalka ja käsi lähettää esteille.
Kiitoksia Jennalle jälleen mahtavasta koulutuksesta ja eiköhän me tulla uudestaan jo syksyllä! :-)

2 kommenttia:

  1. Oi että, meillä on Jennan kakspäivänen valmennus edessä viikonloppuna! Pari kertaa aikasemmin ollaan oltu kans, eikä ikinä oo joutunut pettymään vaikka odotukset onkii ollut korkeella :--) Tosi kivan näköstä menoo teillä muuten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Tuo oli meidän toinen kerta eikä tullut pettymyksiä vieläkään ;-)

      Poista