30. heinäkuuta 2012

Dean 7kk

Hui kauhistus, mihin se aika on vierähtänyt? Vastahan minä Deanin kävin hakemassa Keravalta, eikö niin? Dean mahtui ihan pikkuruisena takin sisään lämmittelemään, kun tuli kylmä. Nyt hää EHKÄ mahtuisi vielä takin sisälle, mutta on eriasia pysyisikö/malttaisiko olla siellä.

Dean on edelleen minimies. Korkeutta kertynyt minun mittauksieni mukaan 32,5 cm ja paino oli 26.7 3,8 kg :-) Kerkesin myös jo "säikähtämään", että minimieheltä olisi toinen kives hukassa (jotka on ollut luovutuksesta lähtien laskeutuneet). Kävin eläinlääkärissä viime viikon torstaina ja siellä ne tutkittiin -molemmat myös löytyi!

Tässä on eilen räpsittyjä kuvia: (kiitos Anna K. kuvauksesta)

7kk




Unnan kuvat:

3v 6kk




Loppuun vielä kauhukaksikosta yhteiskuva:




20. heinäkuuta 2012

Koiraruno, joka on pakko lisätä

Koiranko tahdot? No, yhdenkö vaan?

Siitä lähtee lauma kasvamaan.
Seuraavaksi huomaatkin, että olet köyhä
ja naapurit kuiskii, että päästään löyhä.
Ei yhdestä vaivaa ja kaksi on hauskaa,
kolmas on helppo eikö neljäskään tee tuskaa.
Viides on ihana, ei kuudennessakaan vikaa.
Talo täyttyy hauvoilla aivan tuota pikaa.

No uskallatko leikkiin, miten ois vielä yksi?
Kai keittiössä häkissä saan sen säilytetyksi.
Sängyillä, sohvilla kyllä löytyy tilaa,
ei vielä yhden turkin hoito iltoja pilaa.
Ne käyttäytyä osaavat, ei niistä ole vaivaa.
Kai yhdelle tulijalle paikan jostain raivaa.

Sohvalla on karvaa, ei ikkunoista läpi nää,
lattialla tassunjäljet pölyn sekaan häviää.
Kai kodinhoito kärsii, vaan mitä muutamasta
kuononjäljestä ikkunassa tai karvahahtuvasta?
Jos tämä pentu pidetään, niin varmasti mä lupaan
lisää aikaa luututa ja puhtautta tupaan.

Ei koirien määrällä ole ylärajaa
ja yhtäkin ilman olisi laumani vajaa.
Jokainen on tärkeä ja rakas pörröpää.
Laskut vain kasvaa ja velkaa vielä jää.
Ei sukulaiset kyläile ja ystävätkin hylkää,
paitsi koiratuttavat, joilla samat kuviot nää.

Nurmikko ja pihapensaat kuivalta näyttää,
kun näyttelyt ja kilpailut sun viikonloput täyttää.
Koiranruoka, vitamiinit, treenit, rokotukset.
Ja näyttelyt ja kilpailut ja matkakustannukset.
Ansako tää olikin? Mä kohta oon vainaa?
Silloin lempikoirasi pään polvellesi painaa.
Se katsoo sua rakastaen ja sä päätät jaksaa,
pitää koko hunnilauman, maksaa mitä maksaa.

Yksi näyttelyyn, yksi jalostusta varten,
yksi sylikoiraksi, kaikki täyttää jonkun tarpeen.
Mut talvi on kurja, ei siitä koiratkaan tykkää.
Lenkkinsä ne tarvitsee, vaikka taivas räntää lykkää.
Sun naamasi on sininen pakkastaivaan alla
ja iltaisin saat ne ulos ainoastaan karjumalla.

Koirat ja näyttelyt, jännitys ja naksut,
vaiva sekä huoli, paineita ja maksut.
Kaikki on sen arvoista, on koira elämäsi.
Niin suloiset ja hurmaavat ja parhaat ystäväsi.
On maailma muuttunut, ei mikään enää sama,
kun ihminen on kokonaan koiriensa omistama.

- kirjoittaja tuntematon -

17. heinäkuuta 2012

Agirotu 2012 kuvat

Eli tässä tulisi lupaamani kuvat (suurin osa kuvista Anna K.):

perjantai 29.6.12 & 3. sija

Matka mökille oli mutkainen...


mutta onneksi etupenkki seurana oli Rissa!


Alisa & Rissa

Peppi


Anna & Enni

Radalle lähdössä, huomatkaa Unnan pitkä kieli!


Unna


Ai miten niin ponnistan kaukaa?

Peppi, Enni, Dean & Unna


Kun päästiin mökille, meno oli vauhdikasta..

Joskus tarvittiin myös ryhmähaleja!

Ja myös viilennystä

Enni halusi fiilistellä musiikin kanssa


Alisa vs. muurikka

Letut kuumilla hiilillä


NamNam, lettuja!


Loppujen lopuksi..


rupesi hiukan ramasemaan

Yksi kuvaaja vain jaksoi vielä kuvailla koiria (Liina P.)

Liina P.


Peppi, Dean, Unna & Leevi (Kuva Liina P.)

Uhrilampaat 1 & 2

1, 2, 3

MÄÄÄÄ!

Lampaita oomme kaikki, oomme kaikki

 



Näyttävä lopetus!

Yksi lampaista oli kolmas Junioreiden avoimissa SM kisoissa!

Alisa & Unna

Unna

Alisa & Leevi

YKS, KAKS, KOLME MÄÄÄÄÄ! Lampaat kiittää ja kuittaa :-)

16. heinäkuuta 2012

Nollavoitto ja menolippu kolmosluokkaan!

Nyt on suhteellisen uuvuttava viikonloppu takana. Lauantaina olin töissä noin klo 7-20, toimin suurimmaksi osaksi ratahenkilönä. Päivän aikana satoi kaatamalla vettä ja vedin ylleni valkoisen sadeviitan ja tuomari tuli sanomaan minulle että näytän ihan munamieheltä :-D Sitten kun pääsin kotia niin lähdettiin Unnan ja Deanin kanssa lenkille. Käytiin mm. läheisellä kaukalolla juoksemassa, jonne seuraksemme tuli kaksi australianterrieriä Viuhti ja Tiuhti.
Sunnuntaina oli samaan aikaan lähtö eli 6.45 kyyti tuli noutamaan minut ja karvaiset kaverini. Koiruudet pääsivät häkkiin nukkumaan ykkösluokan ajaksi, jolloin olin itse töissä. Siinä aamupäivän aikana nähtiin myös Deanin äitiä Grittiä ja siskoa Kharmaa. Pennut painivat hallissa ja Gritt yritti kovasti paimentaa lapsiaan :-D Dean ja Kharma olivat aikalailla samoissa mitoissa eli Dean sen 31,5 cm ja Kharma muistaakseni 32,5 cm. Unnankin mittasin samassa ja korkeudeksi neidille saatiin 38,5 cm (oletin että hää olisi jotakin 40 cm).
Puolen päivän aikaan alkoi meidän rataantutustuminen. Tuomarina meille toimi tällä radalla Jarmo Jämsä, joka oli tehnyt aika haastavan radan. Radalla oli muutamia tiukkoja paikkoja, josta selvittiin Unnan kanssa hyvin. Mutta radan keskivaiheilla meinasi ohjaajalla käydä kömmähdys radan suhteen, mutta onneksi yleisö oli mukana ("EEEEIII") niin kerkesin vielä korjaamaan radan oikeaksi :-D Olin varma, että aikamme ei riitä edes sijoille, mutta voitimmekin koko radan ja saimme hakemamme SERTin, joten siirto kolmosiin mars! Taisimme oikeesti liikkua tällä kertaa radalla kun kerkesin korjaamaan radankin ja siitä huolimatta kärjessä oltiin! Alla video radasta, jonka kuvasi onnistuneesti Alisa K.



Noh, sitten odottelimme illan viimeistä rataa muutamia tunteja. Tuomarikin kerkesi vaihtumaan eli meidän ensimmäisen kolmosluokan radan tuomaroi Allan Mattsson. Rata oli suhteellisen helppo. Ottaa huomioon mitä ratapiirroksia olen nähnyt kolmosluokan radoista! Radalla oli toki omat haasteet, mutta suoriuduimme niistä hyvin. Lähdimme matkaan ensimmäisenä. Okseriin meidän on vissiin keksittävä uusi käsky, koska radalla rima tipahti alas kun Unna hyppäsi aivan samalla tapaan kun olisi ollut normaali hyppy kyseessä. Eli siis harjoituslistallamme on okseri ja tiukat käännökset. Eli siis ensimmäiseltä kolmosluokan radalta meille tuloksena 5 ja -2.17 (ia 42 s) sij. 9/17. Videon kuvaus jälleen Alisa K.




Kotona olin joskus vähän vajaa kahdeksan. Kävin olohuoneen matolle rapsuttelemaan koiria ja heräsinkin siitä sitten joskus puol 12 :-D Vaihdoimme vain paikkaa ja jatkoimme unia. Hyvin väsynyttä porukkaa siis oli!
Ajatus 3-luokassa kisaamisesta hiukan pelottaa, kun siellä on kuitenkin kaikki valiot ja muut huiput. Meillä on vielä tekemistä Unnan kanssa, mutta onneksi meillä on myös aikaa :-) Ryhmärämä kiittää ja kuittaa.

13. heinäkuuta 2012

Match Show Vantaa 18.6.12



Tässä olisi puuttuvat kuvat Vantaan mätsäristä ;-) Kuvaus: Nea Ikonen




Omistaja täysin ryhdissä ;-)

7. heinäkuuta 2012

Haaste vastaanotettu


1. Millainen on unelmakoirasi?
- Hmm, unelmakoirani on tottelevainen, aina valmis tekemään, iloinen/ hyväntuulinen. Ainakin nuo! Ja sitten jos joku kehittelee lyhytkarvaisen shetlanninlammaskoiran niin on olen varma ostaja ;-)

2. Harrastatko koirien lisäksi jotain muuta? Mitä?
- En enään, joskus tuli jalkapalloa pelattua.

3. Mikä on mielestäsi tärkein ominaisuus hyvässä harrastuskoirassa?
- Hmm, halu työskennellä, työmotivaatio!

4. Mitä mieltä olet koiranäyttelyistä?
- Uutta ja mielenkiintoista! :-D Tarkoitus ois lähteä tämän vuoden puolella näyttelyrintamalle!

5. Mikä on toistaiseksi ollut hienoin hetki/ hetket jonka olet kokenut koirasi kanssa?
- Nellan kanssa hienoin hetki oli varmasti se kun saatiin virallisista agikisoista nollatulos, vaikkakin Nella oli arkajalka yleisöä ja kuulutuksia kohtaan. Nella voitti pelkonsa!
Unnan kanssa yleinen suhteen luominen, joka on onnistunut loistavasti. Yhdessä tekeminen on kaikkien koirien kohdalla ollut hienoa, eli siis hienoja hetkiä löytyy ja paljon! :-)

6. Miten päädyit rotuun/rotuihin joita sinulla on?
- Äiti antoi säkäkorkeudelle rajan, joka oli alle 40 cm. Selailin koirakirjoja pitkään ja ehdottelin rotuja äitille ja iskälle- mikään ei oikein kelvannut. Ja loppujen lopuksi silmäni osuivat shelttiin, ja siinä ollaan pysytty ;-)

7. Haluaisitko ryhtyä kasvattamaan koiria? Miksi? Miksi et?
- Olisihan se hienoa, mutta elämäntilanne ei vielä anna periksi.

8. Minkälaiset asiat koiran omistamisessa ärsyttävät sinua?
- Ei tule kyllä nyt mieleen yhtäkään ärsyttävää asiaa :-D

9. Mikä on suurinta mitä olet koirasi kanssa saavuttanut? (voi olla harrastusjuttu tai ihan mitä tahansa)
- Noh, Unnan kanssa kilpaillaan tällä hetkellä agissa kakkosissa :-) Ja Deanin kanssa toisissa mätsäreissä PUN1 ja BIS 4 :-)

10. Mitä haluaisit saavuttaa koirasi kanssa?
- Haaveena on se agilityvalion arvo! :-) Molemmilta koirilta, mutta katsotaan mitä aika tuo tullessaan.


11. Jatka seuraavaa lausetta: Jos minulla ei olisi koiraa niin...
- Olisin täysin erilainen ihminen ja omistaisin erilaisen elämän :-D

Ohjeet haastetuille: Jokaisen haastetun tulee vastata niihin 11 kysymykseen jotka haastaja on esittänyt ja postata ne blogissaan. Valitse sitten 11 uutta haastettavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä jolta sait haasteen.

Onhan tämäkin haaste jo varmasti kierrellyt yhdessä jos toisessa blogissa, mutta yrittänyttä ei laiteta.

1. Miksi juuri kyseinen rotu jonka omistat?
2. Onko jotakin muita rotuja joita olet miettinyt haluavasi?
3. Mitä mieltä olet BARFfaamisesta eli raakaruokinnasta?
4. Mitä harrastuslajia haluiaisit kokeilla? Eli siis mitä et vielä ole koskaan kokeillut?
5. Mitä ominaisuuksia pidät tärkeänä harrastuskoirassa?
6. Mistä ovat peräisin koirasi nimi/nimet?
7. Haluaisitko kasvattaa koiria, jos haluaisit niin mitä rotua?
8. Tykkääkö koirasi uida?
9. Huippuhetkesi elämässäsi?
(Ei tullut ihan 11 kysymystä muttamutta...)

Haastan siis seuraavat bloggaajat :

2. heinäkuuta 2012

Agirotu 2012

Huhhuh.. Nyt on rankka ja huisin hauska viikonloppu takana!! Starttasimme matkaan kirjaston takaa perjantaina puolen kahen aikoihin. Autona toimi farmari Ford Focus, joka oli tupaten täynnä tavaraa lisäksi 7 koiraa ja 5 kaksijalkaista eli siis hiukan ahdasta oli :-D Menossa siis mukana Heli (kukkahattutäti/kuskimme)& Lili, Alisa & Leevi ja Rissanen, Liina & Peppi , Anna & Enni ja tietysti oma lauma. Kisapaikka löytyi vaivatta ja olimme Kuopiossa joskus puolen neljän pintaan. Ensimmäiseksi pystytettiin leirimme kenttien viereen ja siitä sitten ilmopisteen ilmoittautumaan illan hyppyradalle.
Hyppis meni meidän osalta hienosti! Unna eteni radalla hyvin ja minunkin jaloista lähti ihan kiitettävästi vauhtia kun uudet agikengät oli testissä ;-) Oli muuten hyvät! Enempää en viitsi analysoida rataamme vaan annetaan videon kertoa loput (kuvaus Anna K.). Pakko mainita tuloksemme siis oli 0 ja sij. 3 (+LUVA)! Tuomarina toimi Sami Topra.



Kisapaikalta lähdettiin joskus yhdeksän pintaan kohti Jäppilää, Helin porukoiden mökille! Tunnin ajomatka meni nopeasti ja pääsimme syömään!
Lauantai-aamuna herätyskello soi viideltä.. Vedimme kaurapuurot naamariin ja pakkauduimme autoon ja kisapaikalla oltiin joskus seittemän aikaa. Jopa matkan varrella olleet lampaat vetivät sikeitä pellolla kun ajoimme ohi!! :-D Meillä oli aamulla hyvin aikaa, kun starttimme alkoi vasta joskus yhdentoista aikaa. Ratana oli avoin SM kisa, jonka tuomaroi Kari Jalonen. Tämä rata meni meiltä penkin alle! Minä olin heti alussa jo pahasti myöhässä, joten ensimmäisen putken jälkeen Unna hyppäsi esteen selkäni takaa.. Sitten toiselle putkelle otus ei irronnut ollenkaan ja slalom-pätkä ei onnistunut myöskään. Radalla oli hyvät kontaktit ja nopeat kepit! :-) Tuloksemme siis HYL. Videon löytyy alta ja kuvauksen hoiti Anna K.




Sitten illemmasta oli vielä yksi agirata, jonka tuomaroi myös Kari Jalonen. Aikataulut olivat parisen tuntia myöhässä, joten mukavaa odottelua! Rataantutustumiset menivät myös penkin alle eikä todellakaan tasapuolisesti!! Mini koirakot saivat tutustua rataan varmaan 15 min kunnes tuomari vihelsi rataantutustumisen päättyneeksi. Medi koirakoilla oli 5 min aikaa tutustua, mutta riitti minulle kyllä hyvin. Mutta kuitenkin miua rupesi oikeen kunnolla ärsyttämään aikataulujen myöhästyminen ja tuo rataantutustumis asia, niin mentiinpähän Unnan kanssa tämä rata kunnon asenteella ja se kannatti! Radalla liikkuminen onnistui hyvin ja kenkä piti loistavasti kentällä! Tällä kertaa Unnakin irtosi hyvin. Pussi pelotti minua, mutta Unna meni siitä läpi ilman mitään epäilyksiä, jeejee!! :-) Tuloksena meille radalta tuli 0 ja sij. 5 ja saatiin myös toinen LUVA kakkosluokassa! Video löytyy jälleen alta, kuvaus Liina P. (video on aika sumea, mutta saa siitä jotakin selvää)




Lauantaina päästiin lähtemään kuitenkin aikasemmin kuin perjantai-iltana! Jäppilän mökillä illanvietto meni hyvin nauraen, syöden, saunoen ja minä jopa heitin talviturkin! Nuorisojaoston jäsen Alisa paistoi muurikalla loistavia lettuja, nam!! Annettiin Leeville myös tehtävä: Opeta Dean isojen poikien tavoille. Tehtävä onnistui ihan hyvin, Leevi piti kuria yllä :-D 
Sunnuntai-aamulla lähdimme ajelemaan kohti kisapaikkaa kasin aikaa ja päivän aikana ratkottiin Junnujen ja Nuorten avoin suomenmestaruus ja agirotujoukkue -kisa sekä pukukilpailun voittaja. Liina & Peppi veivät medi junnujen pronssia ja Lilin kanssa mini junnujen 4:s. Nuorissa Alisa & Rissa olivat viidensiä ja Anna & Enni saivat harmittavan HYLlyn :-) Suuret onnittelut vielä tätäkin kautta kaikille! ;-) Sitten alkoi valmistautuminen pukukulkueeseen ja rotujoukkueeseen! T-paidat päälle, mustat legginsit jalkaan, lammashatut päähän ja naama valkoseksi näistä koostui joukkueet UHRILAMPAAT 1 & 2! Yksi, kaksi, kolme MÄÄÄÄÄÄ! Pukukulkueen ohjeistus oli surkeaa, joten ei tiennyt oikein mitä olisi pitänyt tehdä, mutta meidän joukkueet lähtivät ensimmäisenä matkaan. Kierrettiin kenttä ympäri äänekkäästi ja asenteella! "Taivas varjele, mitkä sieltä tulee. UHRILAMPAAT!" Ei pärjätty pukukulkueessa, mutta ensi vuonna voitetaan koko homma! Ideointi on jo aloitettu seuraavaa vuotta varten ;-) Joukkueradalla me oltiin Unnan kanssa joukkueen floppi! Lähdimme Unnan kanssa radalle ilman tuomarin lupaa, puomi ohitettiin, kepit jäi kesken, rengas ohitettiin, käännökset valui ja valui :-D Mutta tässä on kuitenkin joukkuevideot: Medien kuvaus Virpi R. ja minien video on minun käsialaa.

Medit:


Minit:




Kisapaikalta eilen päästiin lähtemään yllättävän aikaisin! Pakkasimme tavarat autoon ja matkasimme Jäppilään vielä saunomaan ja syömään. Wiljam-pentu tökkäsi Dean laiturilta alas, joten pikkumieskin on nyt virallisesti heittänyt talviturkin pois! :-D Kotona oltiin Unnan ja Deanin kanssa joskus puolen yön aikaa ja suoraan nukkumaan! 
Kokonaisuudessa todella onnistunut ja ihana reissu! Tämmösiä reissuja pian lisää :-) Kiitos kaikille mukana olleille! Seuraavaksi on oman seuran kisat 15.5.2012, joissa startataan kahdella agiradalla, niitä odotellessa.

Ps. Agirotukuvista tulee erillinen postaus!