30. syyskuuta 2012

29.9.12 Unnan agikisat

Aloitetaan vaikkapa kisa-analyysillä! Eli siis Unnan kanssa lähdettiin lauantaiaamuna yhdeksän tienoilla kohti Lähemäen kenttää. Kahdella ensimmäisellä radalla tuomarina toimi Tuija Kokkonen ja viimeisellä radalla tuomarina oli Jari Tienhaara. Toiset kolmosluokan kisat, jossa EI satanut vettä!! Kun siis kisattiin ulkona :-)

Mutta siis, Tuija oli väsännyt aika kinkkisen ensimmäisen radan, jossa tiukkia käännöksiä ja yksi paha putkeen lähetys! Alku toimi mielestäni meillä hyvin kepeille saakka.. Unna irtosi hienosti putkeen mitä epäilin hetken, ei ongelmaa. Mutta sitten-- kepeille vienti olisi voinut sujua hiukan paremmin, jos olisin vaihtanut sen "tässätässätässä" -käskyn siihen "kepitkepitkepit" -käskyyn, jolloin Unna olisi lähtenyt varmasti hakemaan kepit aikaisemmin ja eikä olisi pysähdellyt kesken kaiken.. Hmm, missä oli luotto koiraan??? Sillä hetkellä jossakin piilossa.. Annalle sanoin ennen kisoja, että "hyvin ne menee, kunhan itse muistan luottaa koiraan, ohjata selkeästi ja otetaan Unnan kanssa jalat alle", mutta kuinkas kävikään se luotto oli johonkin hävinnyt! Hmh! A-esteen kontakti oli kyllä jotain niin järkyttävää... Olin varma, että Tuija olisi ottanut meille kontaktivirheen, mutta niin ei käynyt.. Olen katsonut tuon kyseisen kontaktin videolta vaikka kuinka monta kertaa ja en edelleenkään näe, että Unna olisi oikeasti sen kontaktin ottanut :-D Noh, siis tuloksena tältä radalta nolla ja sijoitus oli 6/21. Aikaa oltaisiin saatu kurottua ainakin kepeille viennillä! Alta löytyy video, jonka taitavasti kuvasi Kouvolan vahvistus Alisa:


Sitten lähdettiinkin seuraavalle radalle jälleen epäilevin mielin. Tuija oli taasen väsännyt haastavan radan, joka suoraan sanottuna meiltä levähti täysin.. Mietin jo ennen rataantutustumista, että rengas on meille ongelma ja niinkuin olikin.. Oli radalla monta muutakin kokeilemisen arvoista kohtaa, mutta en voinut tällä kertaa sallia Unnan possuilua A-esteellä! Lähes harjanteelta hyppääminen, en voi uskoa! :-D Meidän ratamme siis päättyi HYVÄÄN A-esteen kontaktiin.. Alta kuitenkin voitte katsoa meidän hajonneen radan pätkän ja järkyttävän Aa:n.. Kuvaaja toimi edelleen Alisa K.


Kolmannelle radalle vaihtuikin tuomari (Jari Tienhaara). Hänkin oli onnistunut luomaan haastavan hyppyradan.. Heti ensimmäiset kaksi hyppyä tuotti jo päänvaivaa miulle. Tehdäänkö niisto vaiko sylkkäri, noh päädyin varmempaan eli niistoon. Unnalta se onnistui hienosti, mutta ohjaajasta ei voi sanoa samaa! Pää ja kroppa ei ollut yhteisymmäryksessä jälleen, jolloin takanaleikkasin putkelle ja olin armottomasti myöhässä jo heti radan alusta.. Rengas mentiin tällä kertaa ongelmitta, mutta niinkuin edellä sanoinkin jo, että olin armottomasti myöhässä ja se kostautuikin jo renkaan jälkeisellä hypyllä. Eli en yksinkertaisesti kerrennyt työntämään Unnaa takaakiertoon :-( Pimeään putken kulmaan Unna lähti hyvin, mutta jostain syystä ohitti putkensuun.. Sitten ennen keppejä oma ohjaus oli aivan hukassa ja MYÖHÄSSÄ :-D Joten kerkesin muutaman kävelyaskeleenkin vetäistä ennen keppejä, oivoi! Koira olisi taasen osannut, mutta ohjaaja ei jälleen osannut!


Loppuun vielä kisat kuvin, jotka kuvasi Anna K: 




Ai mikä kontakti??

Hetki ennen lähtöä!







28. syyskuuta 2012

Heidi Neuvosen treenit

Eli siis käytiin eilen treenamassa Unnan kanssa. Tällä kertaa meidän treenit veti Heidi Neuvonen, joka oli väsännyt meille mielenkiintoisen vauhti pätkän! Radalla kerättiin hirmuinen vauhti heti alussa ja sen jälkeen (yritettiin) tehtiin vauhdikkaita perjättöjä. Unnan A-este oli niin vauhdikas ettei otus pystynyt pysähtymään kunnolla loppuun kun takamus heitti ittensä "yli". :-D Eli vauhtia löytyi taas kyllä todella hyvin ja toivottavasti sitä löytyy viikonlopun kisoistakin ;-) Sitten tosiaan harjoiteltiin niitä vauhdikkaita persjättöjä, jotka tällä kertaa onnistui hyvin enkä ollut niin paljoa enään koiran tiellä. Hyvä minä!
Sitten "pelottavalta" putki hässäkältä selviydyttiin ilman ongelmia. Unna irtosi loistavasti putkeen! Ja sitten kepit! Unna on oppinut hakemaan loistavasti kepit, kunhan itse muistan pysyä tarpeeksi kaukana koirasta. Unnalle tuppaa tulemaan "ahdistus" jos menen liian lähelle ja silloin hää jättää kepit kesken tai hakeutuu väärään väliin. Mutta eilisiin treeneihin ei voi olla kuin tyytyväinen! Oma ohjaus oli suurimmaksi osakseen selkeää, eteneminen oli tasaista sekä vauhdikasta, Unnalla löytyi korvat päästä, wau! Näillä fiiliksillä lähdetään huomisiin kisoihin, jotka on täällä Mikkelissä. :-) Alta löytyy vielä kooste eilisistä treeneistä ja kuvaajana toimi Anna K.

20. syyskuuta 2012

Jos nyt vähän päivittelisi meidän tekemisiä

Pakko on myöntää, että SYKSY on tullut! :-( Aamulla tarvitsee lapasia, kun lähdet käyttämään koiruuksia ja iltalenkillä on aika sama juttu... Voihan kylmyys! Sitten nämä aivan ihanat syksyn vesisateet.. Se kuran ja hiekan määrä mikä kantautuu sisälle, nyyh. No oli minulla oikeasti asiaakin :-D
Sunnuntaina 9.9.12 suunnattiin graanin pihalle Mikkelin Jukurien- junnutyttöjen järjestämään mätsäriin. Minulla ei ole paljoa kertomista kyseisestä tapahtumasta, kun molemmat suoraan sanottuna perseili siellä :-D Deanin ilmoitin luonnollisesti pentuihin, josta saatiin sininen nauha. Ensinnäkin pentu ei malttanut yhtään seisoa paikallaan vaan sen sijaan istuskeli ja pyöri sen minkä kerkesi... Pöydällä pitikin nousta ihan kahdelle tassulle "Sinähän tuomari-täti et minun hampaisiin koske!". Sitten pöydän jälkeen liikkeelle lähtö oli karmeaa räyhäämistä ja pomppimista.. Siinä oli Deanin esiintyminen tällä kertaa eli ei tullut sinistenkään kehässä sijoitusta. Tulos oli siis SIN-.
Noh, sitten oli vuorossa Unna ja pienet aikuiset. Unnankin keskittyminen oli surkeaa.. Seisottamisessa Unna ei malttanut olla yhtään paikallaan ja kisakumppani kiinnosti myös kovin. Liikkeissä haukuttiin ja pompittiin ja siitä tuomarilta kommentti "Harrastatteko kenties agilityä tai tokoa?" :-D Pöydällä Unna oli taasen todella rauhallisesti ja muutenkin nätisti, plussat siitä! Mutta tuloksena oli myös Deanin tapaan sininen nauha. Sinisten kehässä meidät käteltiin aika äkkiä pois, joten kokonaistulokseksi jäi Unnallekkin SIN-. Mainittakoon, että meidän mukana oli myös Liina, Peppi & Wiljam. Peppi oli pienten aikuisten SIN1 ja Wiljam teki hienon debyytti mätsäri esiintymisen ollessaan pienten pentujen PUN?. Ei muistikuvia sijoituiko Wiljam vai ei :-D

Tiistaina 11.9.12 oli sitten jälleen shelttilenkin vuoro. Paikalle oli taas saapunut monta sheltti-ihmistä! Hmm oisko ollut kahdeksan koiruutta ja kuusi ihmistä?? Ensin koiruudet saivat purkaa energiaa Mikaelin koirapuistossa, jossa oli muutama muunkin rotuinen koira ja taasen Deanin motto oli "Sitä isompi kaveri sen parempi!". Välillä pelotti, että Dean jää isojen jalkoihin mutta onneksi toinen on niin pieni ja vikkelä että pääsi nopeasti alta pois jos oli tarve. Ja Unna toimi poliisina etenkin Deanin kohdalla! Sitten kierrettiin se Mikaelin lampi lopuksi ympäri. :-)



Kutkuttaa!

Koittakaa saada jotain selvää!

Torstaina 13.9.12 oli meidän ohjatut treenit, jotka veti tällä kertaa Heli :-) Ratana toimi tällä kertaa MM-karsinta rata, joka luonnistui meiltä loppujen lopuksi hyvin. Persjättöjä vauhdin kanssa on harjoiteltava kovasti, ettei oma liike valuisi liikaa ja niin myös koiran linja seuraavalle esteelle olisi parempi. Sitten harjoiteltiin jaakotusta, joka meni ensin ohjaajalta niin yli hilseen että :-D Mutta sitten kun sain omaan päähän sen taottua niin Unnahan sen jo osasikin! ;-) Kaarrokset pysyivät pieninä. Meidän ryhmä jaettiin kahtia, pitkien odottelujen takia ja näin ollen meidän medien ryhmä alkaa 18.15.

Lauantaina 15.9.12 suunnattiin heti aamusta kentälle, jossa meitä odotti Ira ja hänen ratansa :-) Saatiin Iralta hyviä neuvoja tulevaisuutta varten. Harjoituslistalla edelleen ne persjätöt, sitten uutena tuli poispäinkäännökset. Ohjaajan kroppa ja pää ei toiminut taas yhtään samaan tahtiin.. Eli treeniä treeniä vaan! Unna lähtee hyvin takaakiertoihin, joten saan itselleni niissä kurottua etumatkaa enkä jää niiiin paljoa jälkeen. Tästä on hyvä jatkaa! Minimiehen kanssa harjoiteltiin puomin kontaktia ja etenemistä hypyillä, jotka eivät olleet enään suorassa linjassa. Harjoitukset onnistuivat hyvin! Paitsi kontaktille pysähtyminen on edelleen hankalaa, mutta tästäkin on hyvä jatkaa!

Sunnuntaina 16.9.12 käytiin Emman, Avan & Ellun kanssa läheisellä nurmikentällä hiukan juoksuttelemassa koiruuksia. Unna toimi tapansa mukaan poliisina ja Dean riehui Ellun kanssa. Dean yritti monesti kaataa Ellun, mutta beaglen pennulle on tullut jo sen verran massaa että kaataminen ei aina onnistunut. Ja sitten kun karvaakaan ei löytynyt, josta olisi voinut repiä niin isot korvat ajoi Deanin mielestä asiansa!


Fiksujako?


Kuvassa ON molemmat koirat


Noniin nyt päästiin jo tähän viikkoon! Eli siis eilen käytiin Deanin kanssa mätsärissä Säästötalon pihalla. Sää oli oikein "ihanan" syksyinen eli vettä tuli taivaan täydeltä ja oli kylmä... Ilmoitin Deanin pieniin pentuihin, jossa hää saa vastuksekseen pienen terrierin, joka me loppujen lopuksi voitettiin eli saatiin punainen nauha. Dean liikkui tällä kertaa nätisti ja malttoi seisoa paikallaan sen mitä tarvitsi :-) Pöydällä iski pieni paniikki, josta kuitenkin selviydyttiin ihanan tuomarin ansiosta! Punaisten kehässä joutui seisottamaan aika kauan, joten Deanin kärsivällisyys meinasi pettää muutamaan otteeseen. Mutta lopputulokseksi jäi PUN4. Sitten kehien loputtua pyysin tuomaria vielä uudelleen "kopeloimaan" Deanin ja nyt pentu rauhoittui pöydälle. Hyvähyvä :-) Mainittakoon taas, etten ollut yksin mätsäröimässä vaan mukana oli jälleen Liina, Peppi & Wiljam. Peppi oli taasen SIN1 pienissä aikuisissa ja Wiljam PUN3 pienissä pennuissa. :-)
Sitten loppuun vielä tämmöinen pieni kirjoitus edesmenneestä Nellasta, joka olisi täyttänyt eilen 11 vuotta :-)

Tassunjälkiä sydämessä,
kuin joku olisi kulkenut siitä vastikään.
Joku kulki sydämeni yli,
sinäkö se olit koirani?
Ohimatkallako vain?
Et kai.
Kyllä sinne pysyvästi muutit.
Teit pesän lakanoihin,
merkkasit myös nurkat.
Kipitit läpi sydämen, kuratassuin ja karvoin.
Jätit tassunjälkiä sydämeeni. <3



8. syyskuuta 2012

Suur-Savon Piirimestari 2012

Eli siis kyllä, luitte aivan oikein meistä tuli sitten Unnan kanssa Suur-Savon piirimestarit tänään Mikkelissä! Ihan hullua, kun ajattelee että ollaan kisattu vasta maaliskuun lopusta lähtien. Toisin sanoen meille ei ole sitä kokemusta kovinkaan kertynyt. Ollaan me kyllä treenattu hullunlailla ja tässä sitten näkyy meidän treenaamisen tulokset, wautsi!! Fiilis on sanoinkuvaamattoman loistava ja tuossa se miun mestari nukkuu jaloissa, kun tätä kirjoitusta rustaan :-) Kisapaikalla sitä ei oikeesti ymmärtänyt, mitä myö just tehtiin Unnan kanssa :-D Aika voittajafiilis, IHAN HUISIA!! :-)) No, jos nyt kuitenkin rustaisi jonkunlaisen analyysin noista meidän radoista. Tuomarina toimi molemmilla radoilla Kari Jalonen, joka oli väsännyt aika kinkkiset radat meille! Heti alussa jo huomautettavaa... Putkeen vienti: minun EI pitänyt olla tuolla puolen, koska olin kepeille armottomasti myöhässä, mutta toimi se noinkin. Keinun jälkeinen hyppy lenkitettiin hiukan liikaa, siinä olisi säästänyt kallisarvoisia sekunteja ;-) Sitten tippui harmittava rima ja renkaalle olinkin TAAAS myöhässä ja Unna pyöri ylikierroksia jaloissani. Hmmh! Muurin jälkeen taas lenkitettiin ja minä jäin Aa:n väärälle puolelle. Ja sitten loppusuora! Jeejee, tuloksena tältä radalta siis 5 ja aikaa -3.08 ja sijoitus 2/7!


Sitten olikin toisen radan vuoro. Hyppyratana mielestäni haastava hmmh! Heti toisen hypyn jälkeen kaarros valui, mutta saatiin se yhteistoimin hienosti korjattua. Putkelta kepeille Unna kääntyi loistavasti, wautsi! (Oletin, että Unna pyörähtää ainakin kerran itsensä ympäri, mutta ei niin tehnyt!) Sitten alkoikin IHMEELLISET siivekkeen kierrot, joita en todellakaan suunnitellut! Hah. :-D Pituuden jälkeen PITI tehdä persjättö eikä takanaleikkausta, mutta kuinkas kävikään... Sitten pitää ihmetellä muurille vientiä, voi luoja! :-D Hmmh, mustan putken jälkeen piti keretä tekemään taas persjättö mutmut... en kerennyt! Ja viimeiset neljä hyppyä, mitä mie oikein tein! Ei ollut todellakaan suunniteltua! Mutta Unna oli hyvin hanskassa ainakin :-D Tuon radan jälkeinen fiilis oli aika jees "ihan varmasti yliaika nolla, mutta nolla kumminkin!". Sitten tulikin tulokset ja näin omilla silmilläni, että kyseessä oli aliaika nolla ja vielä luokan voitto! Siinä samassa tuli myös SERT-H eli hyppyvalio kello rupesi näin ollen tikittämään ;-) TIKTAK! 


Mutta näillä selostuksilla ja videoilla kisapäivän jälkeinen fiilis on: erittäin tyytyväinen ja VOITTAJAFIILIS! Wuhuu! :-) Piirimestaruus tittelin myötä meidät nähdään ensi kesänä myös taistelemassa Suomen mestaruudesta, hui! Toivottovasti saamme nollat kasaan ;-) Suuret kiitokset meitä tukeneille/potkineille!!  Palkinnoiksi kertyi: 2 valtavaa pokaalia, 3 erilaista mitalia, 2 royal caninin lahjakorttia (3-4kg ja 6-9,5 kg isompi käytettiin samantien, joten kuvan raksut sillä), muutamia royal caninin herkkupusseja ja tietenkin SERT-H ruuseke ja lappunen ;-) Loppuun vielä kuva meidän pienestä mestarista saaliinsa kanssa :-)

Unna & saalis


7. syyskuuta 2012

Unna fyssarin käsittelyssä 5.9.2012

Eli siis päätin ottaa niskasta itseäni kiinni ja varata ajan Unnalle fysioterapautille. Mietin jo pitkään, että pitäis Unnalle varata aika, mutta se jäi aina ajatustasolle. Noh, soitin Anna Palviaiselle maanantaina ja sainkin jo ajan keskiviikolle :-) Siis Unnassa ei ollut mitään hälyyttävää "vikaa", mutta hyvähän se on tarkastuttaa kun ollaan kuitenkin jo vuosi harrastettu agia aktiivisesti.

Fyssari oli ensinnäkin todella mukava ja tuntui osaavansa asiansa :-) Ensin keskusteltiin yleisesti Unnasta ja sitten vasta Anna alkoi käsittelemään koiruutta. Unnahan oli heti pusuttelemassa fyssaria ja oli muutenkin tosi hyvää kaveria hänen kanssa heti alusta lähtien. Ensin käsittelyssä oli Unnan vasenpuoli, joka osoittautui jumissa oleeksi toisin kuin oikea puoli. Fyssari joutui käyttämään muutamaan kertaa laser- hoitoa Unnan selkään. Tässä olisi hiukan fyssarin sanoja Unnasta:

"Niskan liikkeet normaalit. Kierrot hyvät. Seisoo symmetrisesti kaikilla jaloilla. Keskivartalon lihaksissa ei heikkouksia. Palpoiden seistessä kireyksiä th- ja lannerangassa. Ei mielellään ojenna kumpaakaan polvea ja kinnertä eteen viedessä, taaksepäin onnistuu kyllä. Vasenvoittoisesti scaleniuksissa kireyttä, samoin lat. dorsi ja th 14-18 alueella lihaskireyksiä rangan kiinnityskohdissa, joihin Unna reagoi. Lanne alueella jonkin verran kireyksiä. Iho myös kireähkö kauttaaltaan. Akillesjännettä ei halua/anna venyttää seisten tai maaten, ei palpoiden kuitenkaan tunnu kireältä. L.sin triceps hieman kireähkö myös. Etujalkojen pro- ja retraktio normaalit, samoin adduktio ja abduktio." Ja suomennettuna: "Löydöksenä lähinnä lihaskireyksiä selän, kaulan, kainalon ja rintalihasten alueella."

 Kerroin, että Unna on jokseenkin remmiräyhääjä, niin fyssari kommentoi "Miten tämmöinen prinsessa voi olla remmiräyhääjä" :-D Ja fyssari ihmetteli Unnan rauhallisuutta hoidon aikana vaikkakin oli ensimmäinen kerta :-) Loppuun vielä muutama kuva hoidon aikana:



Nauttiiko edes? 


Hoito-ohjeiksi saatiin "Suosittelen Y-valjaiden käyttöä, jotta veto ei kohdistu kaulaan ja niskaan. Niskan venyttelyt ennen ja treenien/kisojen jälkeen: koira seisoo tasaisesti kaikilla jaloillaan, namia viedään oikeaan kylkeen ja sitten vasempaan, myös ylös ja rintaa kohden. Hierojalla voisi käydä 1-2 viikon päästä kisoista katsomassa, miltä lihakset vaikuttavat ja sitten hieroja voi suositella käyntitiheyttä, ylläpitona kerran kuussa tai tarpeen mukaan." Näillä ohjeilla mennään huomisiin piirimestaruuskisoihin! :-)

Maanantaina kävin ostamassa hienot nimilaatat molemmille koiruuksille ja ne olisi tässä: 



6. syyskuuta 2012

Jyväskylän agikisat 1.9.2012

Eli siis viime lauantai aamuna auton nokka kääntyi kohti Jyväskylää ja tarkemmin Killerin hallia. Pystytimme leirimme kentän laitaan ja menimme ilmoittautumaan. Ensimmäisenä meistä starttasi Anna ja Enni. Heillä rataantutustuminen alkoi kello 10 ja seuraava joskus puol 12. Tuloksena heille noilta radoilta 10 ja 15. Lisää irtoamistreeniä niin hyvä tulee! :-) Sitten lähettiin porukalla "tasottamaan" agilityn rankkaa menoa eli mentiin mäkkäriin syömään :-D Noh, onneks miulla ja Liinalla oli vielä reilusti aikaa meidän starttejen alkuun niin mahakin kerkesi tasottumaan ;-)
Joskus puol viiden aikaan oli meidän ensimmäinen startti. Tuomarina tällä kertaa toimi Jari Tienhaara, joka oli väsännyt ihan mentävän radan, jossa oli pari MUTTA kohtaa. Ensimmäiset kolme estettä mentiin suhteellisen hitaalla vauhdilla, mutta Unna syttyi suoralla putkella ja heti viidennellä hypyllä olin armottomasti myöhässä! Jouduin takanaleikkaamaan, joka ei todellakaan ollut suunniteltua! Mutta se toimi Unnalla tällä kertaa loistavasti!! Koiruuden vauhti ei pysähtynyt lainkaan! Noh, sitten päästään keinulta pieleen menneeseen hyppypyöritykseen... Jossa en todellakaan tiedä miten Unnaa ohjasin! Käännös valui valitettavan paljon, jotka on tällä hetkellä olleet kovassa syynissä. Puomin jälkeen olin taas armottomasti myöhässä sekä koiran tiellä! Älkää kysykö miksi ohjasin Unnan noin :-D Sitten loppusuora - sanoin tytöille, että miun TÄYTYY ottaa tarkasti tuo viimeinen hyppy, mutta kuinkas kävikään.. OHI mentiin ja kovaa.. Mutta pääosin olin rataamme tyytyväinen. Unna teki sen mitä käskinkin ja ohjaaja ei tällä kertaa ollut ihan kartalla. Alla kuitenkin meidän ratamme, jonka kuvasi Anna K.


Sitten päästäänkin meidän toiseen rataan. Tämä oli hyppyrata, joka alkoi heti parilla takaakierrolla. Niissä meillä ei ole ollut ongelmaa, joten ne meni tälläkin kertaa moitteettomasti! Suoran putken jälkeen 7-8 hypyn välinen kaarros taaaaas valui.. Pimeän putken kulman Unna haki hyvin ja kepeille saakka oli mielestäni reipasta menoa. Mutta sitten tuli harmittava keppejen aloitus virhe :-/ Ja keppejen jälkeen lenkitin itse ihan ylisuuren kaarroksen! Tähän rataan olen tyytyväinen, me molemmat muistettiin liikkua ja ratasuunnittelu toimi tällä kertaa :-D Alla taas video, jonka kuvasi Anna K.

                                 


2. syyskuuta 2012

Opetusmateriaali

Sain tuossa aivan loistavan piirroksen Alisalta, joka kyllä kuvaa meidän minimiehen kontaktin opettelua! Vinkkejä otetaan vastaan miten opetetaan koiraan semmoinen ON/OFF -nappula!! Tulisi tässä vaiheessa enemmän kuin tarpeeseen :-D Mutta pidemmittä puheitta: tässä olisi kuva, olkaapa hyvä!